25.6.2012 SUOMA ry:n juhlaseminaari 27.–28.9.2012 Saimaalla

SUOMA ry juhlistaa 20-vuotista taivaltaan juhlaseminaarilla syyskuun lopulla. Ohjelma alkaa 27.9. työseminaarilla, jossa käsitellään matkailunevonnan ja matkailun alueorganisaatioiden ajankohtaisia asioita ja tulevaisuuden haasteita. Illalla seminaariväki on kutsuttu Lappeenrannan kaupungin juhlavastaanotolle.

Toisen päivän aloitamme sääntömääräisellä vuosikokouksella.

Vuosikokouksen jälkeen on vuorossa SUOMA ry 20-vuotisjuhlaseminaari. Odotettavissa on mielenkiintoisia puheenvuoroja. Puhujalavalle astuu mm. valtakunnan johtavana poliitikkona tunnettu tohtori Paavo Väyrynen, tällä kertaa kuitenkin matkailuyrittäjänä ja Lomakeskus Pohjanranta Oy:n omistajan roolissa. Juhlaseminaarissa kuullaan lisäksi myös Timo Einari Toivosen puheenvuoro matkailun aluetaloudellisten vaikutusten mittaamisesta ja  Matkailun edistämiskeskuksen Kristiina Hietasaaren ajatuksia modernit humanistit -kohderyhmän profiilista. Holiday Club:in toimitusjohtaja Vesa Tengman kertoo Matkailu Investoineista ja Anssi Tuulenmäki aiheesta "Lupa toimia eri tavalla".
 
Juhlaseminaarin kunniaksi olemme järjestäneet mahdollisuuden lähteä mielenkiintoiselle Post Tourille Viipuriin.

Lämpimästi tervetuloa,

Anne-Marget Niemi,
SUOMA ry:n puheenjohtaja

Juhlaseminaarin ohjelma

Torstai 27.9.2012
Työseminaari klo 11.30–17.00, osallistumismaksu 75€
Lappeenrannan kaupungin juhlavastaanotto Vanhalla Raatihuoneella klo 19–20 (yhteiskuljetus klo 18.15)

Perjantai 28.9.2012
SUOMA ry:n vuosikokous jäsenille ja yhteistyöjäsenille klo 9.00
Juhlaseminaari klo 10.00–15.00, osallistumismaksu 75€
Post Tour Viipuriin klo 15.00, paluu lauantaina 29.9. n. klo 16.30, osallistumismaksu 215€

Tarkemmat ohjelmat löytyvät alta liitteistä.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautumiset 27.8. mennessä: ilmoittaudu.
Ilmoittautuminen on sitova ilmoittautumisajan umpeuduttua. Pakottavan esteen sattuessa ilmoittautujan nimeä voidaan muuttaa.

Majoitus
Seminaarivieraille on varattuna huonekiintiö. Huonehinnat ovat yhden hengen huoneen osalta 98 €/vrk ja kahden hengen huoneen osalta 118 €/vrk. Tee varauksesi 27.8. mennessä sähköpostitse (hotelsales.saimaa@holidayclub.fi) tai puhelimitse (p. 030 686 1000). Muista mainita varauksesi yhteydessä SUOMA ry.

Post Tourille voit ilmoittautua suoraan Saimaan Matkaverkko Oy:n Seija Jäntille 20.8. mennessä sähköpostitse (seija.jantti@saimaatravel.fi) tai puhelimitse (p. 05-54 10 110)