SUOMA ry vuosikokous ja seminaari pidettiin Mikkelissä 19.-20.9.2024. Vuoden 2025 puheenjohtajana jatkaa Visit Jyväskylä Regionin matkailujohtaja Susanne Rasmus, ja uutena toiminnanjohtajana aloitti Suvi Ahonen.
Tämän vuoden syysseminaarin teemana oli kotimaisen ruoan hyödyntäminen matkailuelämysten tuottamisessa. Teema oli luonteva päämajakaupunki Mikkelille, sillä alueella on vahvat perinteet paikallisessa ruoantuotannossa sekä luonnonantimiin perustuvassa elämystuotannossa.
Seminaarin puhujat tarjosivat ajankohtaista ja syvällistä tietoa ruokamatkailun kehittämisestä, parhaista käytänteistä sekä ennen kaikkea yhteistyön ratkaisevasta merkityksestä. Leena Pölkki (Jamk) esitteli Suomen ruokamatkailustrategian linjauksia ja nosti Suomen kansainväliseen tietoisuuteen keittiön kautta. Saimi Hoyer puolestaan puhui väkevästi palvelun laadusta, yhteistyön voimasta ja innovatiivisuuden tärkeydestä, rohkaisten toimijoita ottamaan toimintaansa uusia näkökulmia ja kokeilemaan uutta.
Marjo Särkkä (Ruralia-instituutti) toi esiin DO Saimaa -merkin tarkoituksen ja toimijat. Tämä alueellinen alkuperämerkki myönnetään Saimaan alueen tuotteille ja palveluille, jotka täyttävät korkeat laatustandardit ja edistävät kestävää kehitystä. Yrittäjä Asta Aalto (Uhkua Oy) konkretisoi yhteistyön voimaa esittelemällä käytännön esimerkkejä DO Saimaa -toiminnasta. Päivän päätteeksi Mikko Kivekäs jakoi ytimekkäät terveiset SF Caravanin 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Seminaarin aikana juhlistettiin myös lähes 20 vuotta SUOMA:n toiminnanjohtajana toiminutta Hannu Komua, joka sai lämpimät kiitokset erinomaisesta ja omistautuneesta työstään yhdistyksen ja kotimaan matkailun hyväksi.
Torstai-illan juhlaillallinen järjestettiin Tertin kartanossa, jossa nautittiin upeista makuelämyksistä ja hienoista puitteista. Seminaarin päätyttyä mieleen jäivätkin erityisesti inspiroivat kohtaamiset, herkulliset maut ja lämmin tunnelma. Kiitokset kaikille puhujille sekä Miksei Oy:n Maisa Häkkiselle ja Anne Inkeroiselle erinomaisesti järjestetystä tapahtumasta!
SUOMA ry:n toimintasuunnitelman painopistealueita vuodelle 2025:
- I-toimistojen osalta matkailuneuvontauudistuksen jatkotoimet: monikäyttöisen digitaalisen koulutusmoduulin kehittäminen.
Kannustetaan kaikkia viemään matkailuinfot ja alueen keskeiset tuotteet Datahubiin.
- Koulujen loma-aikojen siirto: selvittämisestä tehdyn esityksen toteutukseen vaikuttaminen yhteistyössä alueorganisaatioiden, maakuntaaliittojen ja muiden järjestöjen kanssa
Koulujen loma-aikojen siirron selvittämisestä tehdyn esityksen pohjalta käytävään keskusteluun osallistuminen.
- 100syytä kampanjan uudistaminen sisällöltään laajemmaksi ja ympärivuotiseksi.
100syytä sivuston uudistaminen ja kehittäminen sisäänpääsyalustaksi Suoman keskeisiin toimintoihin ja tutkimuksiin.
- SUOMA-sivuston uudistus: sivu-uudistuksessa painotetaan teknisesti helppoa päivitettävyyttä sekä visuaalisuuden uudistamista mahdollisesti lähemmäksi 100syytä ilmettä. Verkkosivuja käytetään jatkossa työvälineenä ja ennen kaikkea tietopankkina. Lisäksi sivuja voidaan käyttää jatkossa enemmän myös tiedotuksessa. Sivu-uudistuksessa huomioidaan myös jäsenrekisterin linkitys.
- SUOMA ryhmämatkakiertueelle haetaan uusia kohderyhmiä ja kumppanuuksia.
- Matkailun edunvalvontatyön tiivistämisessä SUOMA ry:llä on aktiivinen rooli. Edunvalvontatyötä ja käytännön yhteistyötä tiivistetään järjestöjen ja muiden sidosryhmien kesken.
- Lisätään tietoiskuja, konsultointia ja koulutuksia jäsenistölle.
- Vuosittaisten tutkimusten ideointi, tilaus ja toteutus. Tutkimuksia hyödynnetään valtakunnallisessa mediatyössä ja näkyvyyden saavuttamisessa sekä verkoston sisäisessä viestinnässä.
- SUOMA:n aktivoituminen sosiaalisessa mediassa: LinkedIn, Facebook ja muut valitut kanavat
- Rahoitushaku toiminnan laajentamiseksi ja vahvistamiseksi.
Henkilövalinnat vuodelle 2025
Hallitus 2025
Varsinainen: Susanne Rasmus, Visit Jyväskylä Region, puheenjohtaja
Varajäsen: Mari Virtanen, Vantaan kaupunki
Varsinainen: Maria Rasmussen, Visit Pori Oy, varapuheenjohtaja
Varajäsen: Leena Jaatinen, Visit Keuruu
Varsinainen jäsen: Jari Ahjoharju, Visit Tampere
Varajäsen: Mirka Rahman, Lappeenrannan matkailu/Lappeenrannan kaupunki
Varsinainen: Tarja Rautiainen, Visit Naantali
Varajäsen: Robin Sjölund, Visit Hanko
Varsinainen jäsen: Teea Pietilä, Visit Kokkola
Varajäsen: Tessa Suopanki, Ruka-Kuusamo Matkailu ry
Varsinainen: Heidi Painilainen, Visit Lahti
Varajäsen: Tuula Lahti, Visit Lakeus
SUOMA:n käytännön mukaisesti myös varajäsenet osallistuvat kaikkiin kokouksiin.
I-tiimi 2025
Nina Lager, Helsingin kaupungin matkailuyksikkö
Tarja Rautiainen, Visit Naantali
Leena Jaatinen, Visit Keuruu
Irmeli Laiho-Andersson, Uudenkaupungin matkailutoimisto
Maria Rasmussen, Visit Pori Oy
Anni Inkiläinen, Mänttä-Vilppulan matkailutoimisto
Anne Inkeroinen, Visit Mikkeli
I-tiimi valitsee keskuudestaan puheenjohtajan.
|